Olipas jänskää lukea kaikkea tuota mitä on kirjoittanut vuosien saatossa tänne ja vanhaan blogiin. Lopetin tämän kirjoittamisen, koska en enää laihduttanut. En tee sitä vieläkään. Minä kyllä seuraan tilannetta, mutta se ei ole se pääasia. Sitä tasapainoa, mitä lähdin etsimään, en ole ehkä löytänyt mutta jonkunlainen alku on olemassa. OLen löytänyt itsestäni uusia puolia tai sanotaanko vaikka että olen tutustunut itseeni paljon paremmin. Varmaan minulla on ollut se kuuluisa kolmenkympin kriisi.

 

Mutta jatkan tänne ajatusten keräilyä ja elämänmatkan taivaltamista.

Kiitos teille kaikille, jotka olette lukeneet ja tukeneet matkaa. Minä en laihduta enää, enkä bloggaa laihduttamisesta. Minä koitan päästä tasapainoon elämässä... Nähdään ehkä joskus tässäkin blogissa !

Kiitos!

Tänään oli "tervetuloa helveettin, osa2" eka päivä töissä ja ihan törkeen hirveen kamala päänsärky+kuvotus. 5tuntia unta ja puoli kuppia kahvia... oli vaan pakko. se mitään edes auttanut, kun päänsärky vain jatkui ja jatkui. Siinä sitä sitten oltiin, epätietoisuus onko päänsärky migreeniä vai kahvin vieroitusta? Mutta voiko viikon jälkeen tulla vielä näin voimakkaita kipuja???

Jotenkin en vaan tiedä mitä tehdä, jotenkin päämäärätön olo.semmoinen, etten oikein tiedä miten repäisisin itseni irti tästä epäterveellisyyden kierteestä. Välillä ajattelen jo kaikenlaisia päättömiä, mutta tiedän että ainoa oikea pitkäntähtäimen suunnitelma on kohtuus kaikessa. mutta se se vasta vaikeaa on! Hemmetti!

Mittailuja

• 31.viikko 141
• 30.viikko 141,2
• 29.viikko 142,7
• 28.viikko 139,7
• 27.viikko 140,7
• 26.viikko 141,8
• 25.viikko 142,2
• 24.viikko 146
• 23.viikko 143
• 22.viikko 143,6
• 21.viikko 140
• 20.viikko 141
• 19.viikko 145,8
• 18.viikko 146,5
• 17.viikko 147,1
• 16.viikko 145,5
• 15.viikko 150,2
• 14.viikko 146,6
• 13.viikko 146,9
• 12.viikko 148,2
• 11.viikko 147,8
• 10.viikko 149,9
• 9.viikko 147,8
• 8.viikko 147,0
• 7.viikko 149,7
• 6.viikko 148
• 5.viikko 149,6
• 4.viikko 149,2
• 3.viikko 149,4
• 2.viikko 151,5
• 1.viikko 152,9
• alku 153,9

Siinä oli vuosi 2007... eli nyt olen heittänyt hukkaan 18 viikon työn! Kiva lähteä kirimään kiinni.Olo alkaa tällä hetkellä olla pelottavan lähellä sitä mitä se oli tuossa 153kg:ssa, väsyttää, kolottaa paikkoja ja aamuisin on niin kankea ja tahmea olo.Mutta positiivista tänä aamuna oli ettei päätä särkenyt enää!!!!! Ihana autuas olo!

tänään paino oli 146,7... että pientä edistystä tapahtunu.

Tällä hetkellä en tiiä kumpaa pelkään, sitä että kuolen vai sitä etten kuolekaan... Toista päivää niin helvetillinen pääkipu, ettei tajunta ymmärrä tämmöitä. Viimeyönä otin migreeniin tarkoitetun nappulan (jolla tipun normaalisti vähintään 12tunnin uneen) kolmen aikaan, kun oli NIIN karsea kipu ettei voinut kuin vollottaa sängyssä. Ja nukuin 4 tuntia herätäkseni taas kipuun. Siitä vaan reippaasti sitten leipomaan viimeiset leivonnaiset juhliin ja kahvia kaatamaan. Voitte uskoa, että oli kauheaa olla siellä ja hymyillä.

Nyt ilta on mennyt sitten lähes tajuttomuuden rajalla... välillä on selkeä hetki, kuten nyt... sitten elimistö heittää kehiin uuden ultimaatumin : SITÄ KAHVIA NYT!!!! tekisi mieli niin paljon luovuttaa, mutta sittenhän tämä kaikki olisi ollut turhaa.Aamulla oli jo kuppi edessä ja keskustelin itseni knssa siitä, että haluanko minä sitä. Toistaiseksi kahvi on edelleen tuossa nenän edessä kupissa... PRKL periks en anna!

Ja kumma kyllä juhlissa ei tullu syötyä niin paljon kaikkea hyvää,  kuin kahvin kanssa normaalisti. Otin maistiaiset kaikista mitä olin tehnyt ja siihen jäi. Oli kyllä hyvää kakkua ja kinkkupiirakkaa. yllättävän helppo oli leipoa gluteenitonta tarjottavaa...

Nyt toivon että huomiseen asti saisin nukuttua edes jotenkin, mutta jos en niin sit en tiiä mitä toivon/pelkään!

PS: kukaan ystävä ei nyt sitten saa slaagia, en ole lahtaamassa itseäni, vaikka oonkin ihan vauva kivun suhteen ;)

Loistava aika aloittaa kahvista vieroittaminen... tulossa on parit juhlat. Eikä siinä mitään, jos menisi juhlimaan niihin, mutta kun menee kahvia kaatamaan jne. siinä voi polla hajota. nyt on menossa päivä yksi ja toivon, että kofeiinia saisi laastareina kuten nikotiinia. Jestas että elimistö VAATII sitä. Ja sokeria... tänään olin vielä salliva ja annoin sokeriakin sille. Mutta nyt tuli stoppi. tästä tulee paha olo vain ja se ei ole hyvä se! Kahvin lopettamiseen on kaksi syytä 1. se saa minut levottomaksi ja nukun huonosti. 2. se saa minut syömään herkkuja... Eli tilanne on vähän sama kuin ihmisillä, jotka polttavat vain juodessaan. Minulla sama, kastan vain juodessani kahvia.

siis yritys hyvä ainakin toistaiseksi, mutta välillä ihmettelen voiko kofeiinin puutteesta saada mm. sydämentykytyksiä ja ahdistusta. Koska olen huomannut että tänään on ollut liki paniikkikohtausta koko ajan...ja siihen on auttanut vain syöminen. Toistaiseksi, ensi viikolla se vaihtuu liikkumiseen. toivon sen auttavan.

Päätimme ystäväni kanssa pitää viikottaisen "kokouksen" elämäntaparemontin tiimoilta...mesessä. Tämän viikon teemana meillä on "mistä olen valmis luopumaan". ahdistavaa ajatella, että minun on luovuttava jostain lopullisesti.vaikka tiedän, että se on tehtävä niin silti se pelottaa. Tässä olisi niin turvallista olla: minulla on olemassaoleva keino hallita tunteitani, syöminen. Tosin se tappaa minut. että pakko siitä KÄYTTÄYTYMISMALLISTA on luopua!

Syksyn tuntu on jo ilmassa ja kaikki on suomeksi sanottuna hiukan sekaisin. Fyysisesti on asiat kunnossa, sokeri kohdallaan, verenpaine kohdallaan, hormoonitoiminta kohdallaan... Mutta sitten tulee tämä paino! VOI VEEE; VOI VEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

147,2kg

Siinä se tuli sanottua ääneen... oikeasti olen melkein alkupainossani ja että vituttaa suoraan sanottuna. Nyt olen sitten hionut suunnitelmaani kuntoon.

1. töihin kävely säässä kuin säässä(kyllä sen sadepuvun sitten aikanaan saat...)
2. sauvakävely ohjelmaan 2-3krt viikossa (30min)
3. uimaan aina kun mahdollista
   
4. karppaus, koska on NIIN karsea sokeriaddiktio että ei auta itku markkinoilla...
5. -10kg marraskuun loppuun. (kulttuurinautinnot odottavat)

tuohon karppaukseen tarvinnee tutustua hieman lähemmin... mutta se lienee ainoa tapa vieroittua sokerista ja hiilihydraatista. Tai ainakin koittaa sitä! Mulla on niin huonot syömistavat tällä hetkellä, että ihme ettei elimistö ole keksinyt pettää vielä!

Uutta intoa puhkuen, palaan myös blogiini! Täältä tullaan!

Äitienpäivä on jotenkin hieno, tietenkin kun on oma lapsi. Sain vieläpä äitienpäivälahjaksi sen mitä toivoin: koko perheen pihahommiin koko päiväksi. Haravoitiin, istutettiin, kärrättiin multaa, kaivettiin puskia ylös jne jne Hieno päivä kaikenkaikkiaan. Ruoto kyllä huutaa tuskissaan, kun ei oo tottunu lapiohommiin vielä. Huomenna jatkan sitten ruotoni kiusaamista samoilla hommilla...

Muutma liljan mukula odottaa maahan panijaa ja ainakin 10 pussia erilaisia siemeniä kylväjäänsä. saa nähdä olenko jo auttamattomasti myöhässä systeemieni kanssa, mutta tekemisen meininki on kuitenkin kova :D

Puita on pihassa ihan kiitettävästi:

• vaahtera,
  
• hopeapaju,
  
• tammi,
  
• terjoen salava,
  
• tuija (ISO),
  
• lehtikuusi,
  
• koivuja,
• pihlaja,
  
• omenapuu.
  
• luumupuita
  
•  jotain hienoja mäntyjä.

Pensaita:

• vadelmia,
•  herukkapensaita,
  
• karviaisia,
  
• unkarinsyreeni,
•  ruusu,
  
• (poisrevitty: lumimarja, lumipalloheisi, hanhikki)
•  tuoksuvatukka,
  
• villiviini

tunnistettuja perennoja:

• vuohenjuuri,
• herttavuorenkilpi,
  
• liljoja,
•  kultapallo,
  
• helminukkajäkkärä,
  
• töyhtöangervo,
  
• syysleimu,
•  päivänlilja,
  
• ättipoimulehti,
  
• tulikukka,
  
• sammalleimu,
  
• oregoninmaksaruoho,
  
• keltasammal,
•  joku mehikasvi (se tähti),
  
• kullero,
  
• lemmikki
•  krookus (1kpl)

tunnistamattomia:

• joku sininen kellokukka,
  
• joku isolehtinen keltainen kukka (ehkä joku nauhus) ,

Tämän kesän tavoite on saada kukkapenkeille uusi elämä eli ryhmitellä sinne tänne roiskitut perennat parempiin paikkoihin ja uusia istututksia muutenkin . tai ei niinkään uusia vaan ryhmitellä paremmin. Puita nyt ei saa siirrettyä minnekään mutta muuten saa kyllä tehtyä paljonkin.

Lopuksi vielä lista kasveista joita AION vielä joskus pihalle lykätä:

• tulppaaneja,
  
• ukkolaukkoja,
•  narsisseja,
  
• lumikelloja,
  
• salkoruusua,
  
• köynnösruusu,
  
• maanpeittoruusuja,
•  vuorimäntyä,
•  kuunliljaa,
  
• riippapaju,
• tarha- ja suikeroalpi,
  
• alppikärhö ja -ruusu,
• idän- ja siperianunikkoja
• harjaneilikkaa
• ukonhattua
• sormustinkukkaa
• kosmoskukka
• mustialanhortensia
• akilleija

Minulla tiataa olla sellainen intohimo kehkeytynyt tuohon pihaan, etten olisi vielä muutama vuosi sitten edes uskonut! Mieleton fiilis tehdä ja myllertää! Toiveissa olisi aina kukkiva vanhanaikainen perennapiha! Aikaa se vie, mutta sitähän tässä elämässä on!

Ihanaa kevättä ja alkukesää kaikille!

Telkasta tulee jääkiekkoa. Tykkään siitä kyllä itsekin, mutta nyt on niin väsynyt olo, ettei jaksa katsella sitä. Tämä viikonloppu on ollut hieno. Ihanaa olla miehen kanssa kahden... herätä kun huvittaa ja mennä sinne minne huvittaa. On käyty pitkillä ajeluilla, nautittu keväästä, käyty syömässä, leffassa ja vaan oltu. Ai niin ja käytiin kalassa. Kala ei syönyt, mutta muuten oli aivan ihanaa olla järvellä. (vaikka naama paloi, taas...) toissakesään huomasin muutosta sen verran, että pääsin veneeseen laituriltakin. Viime kesänä edes uskaltanut yrittää, kun olin niin kankea edellisenä kesänä. Nyt pääsen ja aivan ihanaa... Uistin tulee perässä, kaunis järvi äänineen ja maisemineen, hyvä seura aj kunnon dekkari. Kesä on täällä!

Samalla reissulla mietin kovasti sitä mitä haluan elämältä, avioliitolta ja äitiydeltä. ensimmäisenä tuli mieleen ajatus siitä, että tällä menolla en ole täällä nauttimassa tästä kaikesta kovin kauaa enää. Minua on siunattu kaikenlaisilla asioilla ja olen saanut monta monta uutta alkua ja herätystä elämässäni. Tulin oikein surulliseksi siitä, että annan sen kaiken valua hukkaan asian takia, johon MINULLA on se valta.

Toki sitä ei kukaan voi valita elämänsä pituutta tms. mutta siihen miten elämänsä elää voi vaikuttaa, paljonkin. Minä olen alkanut oppia sen suurimman läksyn, joka minulla oli opittavana; elämä on tässä! Nämä hetket ovat tässä ja arvokkaita. Ovet maailmalle ja onneen ovat avoimina, ovet elmänmittaiseen onneen ovat auki ja minun on vain otettava se askel ja uskallettava elää sitä onnellista elämää!

Ystäväni tietävät minun käyttävän paljon termiä onnistumiskrapula. Juuri nyt minulla on ollut kevään mittainen elämässä onnistumiskrapula. Minä olen saanut kaiken mistä olen haaveillut. Koti, mies, lapsi ja oma puutarha niin ja työ jossa viihdyn. Työ joka on minun maailmani kokoinen, vastuuta sopivasti asioista, jotka eivät ole liian raskaita kantaa. Minut on johdatettu siihen mihin olen pyytänyt tietä yläkerran isännältä jo vuosia. Minulle on annettu oma keskinkertainen elämä! Kiittos siitä!

MUTTA: nyt on sitkutukset sitkutetttu. Enää ei ole niitä tekosyitä, miksi en voi elää nyt ja tässä. Nyt ne puitteet on saavutettu. Nyt on sitten ihan omassa hanskassa se miten elämäni tästä eteenpäin elän. olenko hiljalleen pystyyn (tai istualleen/köllölleen) kuoleva ihmisraunio vai olenko se henkinen muumi-mamma joka olen aina halunnut olla. Henkinen siksi, koska muumius on jo koettu fyysisesti ja se ei oikein ole kivaa.Haluan luoda kotiini sellaisen sallivan, kutsuvan ilmapiirin, olla luova ja ahkera. MUTTA osata myös pysähtyä kaiken tärkeän ääressä: ystävien kanssa juomaan lasi teetä, juttelemaan hetkeksi, kuuntelemaan lapsien asioita, kannustamaan miestäni hänen seikkailuissaan...  Siksi minä haluan olla olemassa ja paremmassa hapessa.

Kiitos jälleen kaikille tukijoukoille. ilman teitä ja suurta kannustusta ja tukea, en olisi selvinnyt viime keväästä. Ei sen väliä onko tuki ollut tuntikausien puhelin keskusteluja, ystävänpäiväkortti, kommentti täällä tai viesti. Ne kaikki yhdessä tekivät minulle sellaisen tukiverkoston, josta jaksan taas ponnistaa kohti  uutta parempaa, tai keskinkertaista, huomista kohti. KIITOS RAKKAAT YSTÄVÄT!

Loppuun vielä paras rukousvastaus, jonka olen elämässäni saanut. "Jeesus sanoo: älkää valittako!" Sitä kohti pyrin ja aina se vaan saa hymyn huulilleni :D

Parin viime viikon aikana olen saanut huolestuneita soittoja ja  tekstiviestejä ystäviltäni, että olenko ihan ok. En voi sanoa olleeni ihan ok, mutta kuten tiedätte on se aika vuodesta... Meikkis synkistelee keväisin ja se johtunee ihan vaan päivien pitenemisestä. Valoa=minä en nuku=liian vähän unta=lievä depresio.. . No se on taas tältä keväältä ohi.

Tänään on mieheni ja minun 7. hääpäivä. Menimme naimisiin kaksin, koska ketä muuta se olisi koskenut kuin meitä kahta. Minä ja mieheni olemme ne kaksi ihmistä tässä maailmassa, joille tämä asia merkitsi jotain. tokihan se varmaan merkitsi sukulaisille yms moniakin asioita, mutta meille se oli rakkauden täyttymys. meidän kahden kahdenkeskinen hetki, TAHDON.

Kiakki painaa. kaikki on synkkää. kaikki on pielessä (vaikka ei olekaan ) ja tunnen olevani näkymätön nainen, jolla ole mitään annettavaa kenellekään ( ei sillä että joku jotain haluaisikaan). Ajattelin tuossa, että miksi vaivautua ja olla jotain . En halua puhua kenellekään, en halua että kukaan näkee minua, en halua nähdä ketään. Silti vaan menen ja teen j a juttelen, mutta ystäväni varmasti huomaavat  että olen harventanut. En laittanut joulua, en laita ystävien lapsille kortteja, käyn töissä, tulen kotiin, vien poikaa jalkapalloharkkoihin, teen ruokaa, makaan sohvalla, katson telkkaa, ahdistun, nukahdan vasta kun elimistö sulkee itsensä vain herätäkseni vartin päästä, sitten taas vartin jne. jne.jne. kello soi 4.30, suihkuun töihin ja sama uudestaan. kaikki seis hetkeksi!!! 

Pitkästä aikaa aikaa ja halua kirjoitella. On ollu hankalaa aikaa. mitään kamalaa oo sattunu, mulla vaan ollu plääh olo koko kevään. Terveys on kunnossa ainakin sokeriarvojen kohdalta. Nesteenpoistolääkkeen jättäminen auttoi kovasti siihen, mutta tuli viikossa 7kg nestettä! olo on ku ois ristetytetty sumopainija ja liian kinkeä nahka!

Mutta kevät onneksi tulossa oikein toden teolla.

Siinä se, mikä on ollut viimeviikon fiilis. Olo on kuin räkä piikkilanka-aidalla... Oiekin rupee rasittamaan. Vaikka tällä kertaa löytyi syykin tälle fiilikselle. Väärä lääkitys! Nesteenpoistolääke osoittautui turhaksi, vääräksi (jos olisi ollut tarpeen muuten) ja lopetettiin kokonaan. Toivottavsti olo palaa kunnolliseksi pian!

Lääkärissäkin kävin tänään...Ja uutiset olivat kerranki ILOISIA. Mörrimöykky lääkärikin äityi oikein kehumaan, miten saan olla ylpeä itsestäni ja saavuttamastani hoitotasapainosta! Kehaisipa jopa kaventuneita kasvojanikin :D kehoitti jatkamaan samaa maltillista linjaa. Niin ja kehoitti ostamaan vaikka kukkakimpun itselleni palkinnoksi! Olin aikalailla ällikällä lyöty, mutta tuntuihan se hienolta lähteä takaisin töihin... Olo oli kevyt ja askel luisti. Vihdoinkin jotain tuloksia. vihdoinkin kaiken sen negatiivisen jälkeen valoa tunnelin päässä. Ja kevätkin tulee!

Painon kanssa olen nyt taitekohdassa. tavoite on saada maaliskuun loppuun paino alle 140kg:n. Se on se mun haamumailini. Siihen kun pääsen alkaa varmasti sujumaan ja tälläkertaa ajattelen niin että tästä on vain 12kg alle 130kg:n. sinne menen tänävuonna. Se on päätetty!

Ensimaanantaina pääsen taas huristelemaan omalla rakkaalla oranssilla polkupyörälläni! pyöräteitä lakaistiin tänään, joten enää ei tarvi pelätä edes kumin puhkeamistakaan... Tuntuu kuin vapaus olisi koittamassa. Ja pääsee haravoimaan ja laittamaan pihaa kuntoon ihan kohta! (täytyy varoa ettei tästä tule puutarhablogia ihan vallan, kunhan kukat alkaa itämään ;)

Nyt kunnon kauneusunille ja huomenna töihin virkistyneenä!

Eilen oli painonhallintaryhmän ensimmäinen tapaaminen ja olin yllättynyt positiivisesti. Ryhmä oli 15henkilöä ja kaikki samassa tilanteessa. Toki kiloeroja löytyi, mutta se vaan on niin että kaikki painon kanssa kamppailevat ollaan samassa veneessä!

Ajatuksia herätti aikalailla keskustelu, jota käytiin... Osa väestä oli pettyneitä kun ei tilaisuudessa jaettu tarkkoja ohjeita painonpudotukseen, eikä reseptinippuja ruokiin. sen sijaan puhuttiin motivaatiosta ja siitä mitä se OIKEASTI on. Itselle ainakin jäi aikalailla mielenperukoille kytemään. Tärkeimpänä: minun ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla. Pienet askelet tekevät ihmeitä. Tänään esim. töissä söin kahvitauolla suklaata! Voitte kuvitella ilmeitä työkavereilla... mutta ajattelin, että 2palaa suklaata on kohtuus, kieltäytyminen (tai sen yrityus) on mustavalkoista tuhoon johtavaa ajattelua. Ajatus: minä valitsin syödä 2 palaa suklaata ja se oli siinä. Ei polttavaa tuskaa lisäpaloista, ei kamppailua ja taistelua sitä levyä vastaan. Minä elin omaa elämääni valintani mukaan. SUURI oivallus!  Muutokset joita teet, on oltava sellaisia, joita pystyy noudattamaan eli se on se tapa jolla haluaa elää.

Jos tällä tavalla minusta tulee terve ja jaksava ihminen, niin antaa mennä. Jos se hyvä olo tulee 100kg tai 110 tai 80kg, niin siihen sitten jään. mutta mitään tavoitetta en laita... tässä vain elellään normaalisti. Ja se vaaka joutui nyt pakkolomalle... maanantaisin sitten nähdään mitä on tapahtunut ;)

Miehen veli menee naimisiin kesällä ja anoppi antoi ukaasin, ettei vanhalla mekolla ole tulemista juhliin... löi paineita. Se mekko on palvellut minua hyvin jo montamonta vuotta ja olisi edelleen ihan hyvä (eikä morsiamen suvusta kukaan ole nähnyt edes sitä...) Mutta ei viitsi ärsyttää tahallaan :) pukeutumisongelmia vain on tiedossa. En haluaisi mennä ostoksille minnekään isojen tyttöjen liikkeeseen, koska siellä mikään ei istu päälleni (lyhyt selkä) ja tuntuisi tässä vaiheessa jotenkin hölmöltä laittaa satoja euroja juhlapuvun teettämiseen. Mutta ei taida olla vaihtoehtoja. Nyt vain tarttis keksiä jokin systeemi, jolla olisi käyttöä muuallakin kuin juhlissa.

Muutenkin kyseinen juhla luo minulle hillittömät ulkonäköpaineet. Lähinnä sen anopin takia. Hänellä kun on ollut tapana hävetä minua uusien ihmisten seurassa. Vituttaa oikein välillä! Kun kaikki ihmiset tuntuu osaavan katsoa ihmisiä ihmisinä, hän oikein korostaa miten vain laihat ihmiset osaavat esiintyä edukseen ja olla tyylikkäitä! Ja ihan kuin se tyylikkyys olisi kaiken mitta! Kai se on vaan pakko koota itsensä, teettää semmoinen puku ettei anopinkaan tarvitse hävetä (hinta tuntuu kompensoivan kovasti minun ulkonäköpuutteita...) ja mennä vain ryhti suorana uusien ihmisten luo... (juu pinnallista ja turhaa, mutta ei vaan aina jaksa sitä motkotusta ja paheksuntaa. Ja kuitenkin sitähän tulee aina!)

Wempula pohti tuota ihmisten lokeroimis hommaa... Minäkin olen pohtinut sitä ;) Enkä oikein tunne kuuluvani oikein muuhun ryhmään, kuin taviksiin... Tuskin teen mitään niin ihmeellistä, että erottuisin massasta mitenkään. Koko aikuisikäni olen pyrkinyt keskinkertaisuuteen ja tässä sitä ollaan. Ihanassa keskinkertaisessa elämässä: perhe, ystäviä, työ. Mitä muuta sitä tarvitsee? Olen myös halunnut olla muumi-mamma, mutta sitä minusta ei todellakaan taida henkisesti tulla. En usko että kykenen sellaiseen rentouteen ikinä, pystyn ehkä vetelään Vilijonkkaan eli stressaan, mutta en tee :D

Ulkoisesti minä kuulun ylisuuriin, läskeihin. mutta ei meitäkään voi gategorisoida, koska jokaisella on se oma tyyli. Minä haluan olla klassinen j a kohtuudella huoliteltu. Ja joskus haluan olla kuin ellun kana: tukka likeisena, verkkarit jalassa, juoda siideriä ja istuttaa kukkasia (minun viikonlopun suunnitelma)

Kai minäkin olen sisäinen juppi, hippi, punkkari... ulkoisesti en ole koskaan rohjennut, kovin paljon, paitsi joskus olin kyllä hippityttönen....

Kiitos Wempulalle majoituksesta, lapsenhoidosta ja hauskasta seurasta! Mieli virkistyi ja paino tippui edelliseen mittaukseen verraten 1,3kg. mää taidan tulla toistekin teille syömään vaahterasiirappi, siemen- rahkaa ;D

Välillä aina alkaa tympiä ja välillä taas on oikein vauhti päällä. Nyt tuntuisi olevan vauhtia keräämässä...

Kävin siellä haastattelussa painonhallintaryhmään ja mulla on omat epäilykseni sen toimivuudesta jne. Paljon riippuu siitä millainen porukka sinne tulee. Kriteerinä on, että painoa pitää olla selkeästi ylipainon puolella. minun mittapuussa tarkoittaisi 20-30kg yli, mutta todellisuus taitaa ollam, että se tarkoittaa 5-10kg :( Kivahan se tietty on ettei meitä megakokoja löydy hirveästi!

Virallinen aloituspaino on 146.1kg ja painoindeksi 51. Kaikkea seuraillaan: pitkää sokeria, verenpainetta, kolesterolia(taas kuulin palopuheen kolesterolin laskemisesta ja sen tärkeydestä, ja näin sen nolon ilmeen, kun kurkkasi arvojani. sekun on edelleen se 4. ...)

sen jälkeen kyllä jäin miettimään miksi ja millälailla haluan laihduttaa ja laihtua. Vielä taitaa olla pitkä matka siihen todelliseen nöyrtymiseen ongelman edessä. Minä en usko psykoterapiaan, enkä syiden etsimiseen menneestä. Uskon enemmän ratkaisukeskeiseen psykologiaan ja sitä mallia, joka toimisi minulla ei vielä ole löytynyt. mietin toimiikohan semmoinen pieni kilpailuhenki työkavereiden kanssa hyvänä motivaationa vai onko se vain taakaksi. Ja mietin omaa rooliani siinä ryhmässä(siis meillä töissä). Olen ainakin päättänyt, että jokainen saa ihan itse pitää huolen syömisistään!

Olimme eilen ystävien luona kylässä ja kylläpä virkisti! Vaikka vain poikkesimme niin oli hienoa päästä pois rutiineista. Ystäväni antoi minulle vanhoja, itselleen pieneksi käyneitä vaatteita (vaikka jätinkin ne sinne vielä). Hirvittää vaan se koko, 46. Mahdankohan ihan oikeasti joskus vielä vetää ne päälleni. Välillä koko 52:kin tuntuu mahdottoman kaukaiselta! Tosin koossa 62+ ollessani tuntui 56-54 koko saavuttamattomalta maalilta taivaanrannassa. Kesällä olen suunnitellut mahtuvani kokoon 52, ihan vain siitä syystä että tulin ostaneeksi niitä liian pieniä kesävaatteita, eikä ihan kauheasti ole varaa ostella uusia. Elloksen kuvastosta katselin ja yllätyin, koska melkein kaikki mallit olivat koosta 36 kokoon 52! Mikä aarreaitta aukeaakaan vaatteiden suhteen kahden koon päässä!

Itsetunto on vieläkin aika heikko... en usko omaan viehätysvoimaani yhtään! Mutta olen päättänyt olla välittämättä omista ajatuksistani juuri nyt.

Todella vaikea oli aamulla "muistaa" että nyt tsempataan taas tosissaan! Ensimmäisenä kurkkasin kaappeihin asenteella: Onko täällä mitään hyvää??? Sitten kahvin juotuani (pyhä aamurituaali: minä ja kahvikuppi) muistin, että ainiin tänään on se päivä! Aamupalaa tarttis ruveta syömään pian, mutta kun ei oo nälkä! Kai se eilinen syöminen vielä painaa mahassa! Ajattelin syödä omenan, viilin kuitulisällä ja sitä kahvia. Ruuaksi teen kalakeittoa. Muutenkin ohjelmassa on aktiivinen päivä, kun poika on kolmatta päivää kipeänä niin alkaa mammalla hermo pettää oleiluun, joten siivousta ja järjestyksen vaihtoa luvassa....

Tiedän, että ensimmäinen päivä on se helpoin. MAtka vaikeutuu tästä eteenpäin, mutta sinnikkäästi eteenpäin!

Kiitos blogini lukijoille, kun jaksatte kannustaa ja tukea, vaikka viimeaikoina täällä ei ole ollutkaan oikein positiivinen vire :D

 
Ilta: Päivän syömiset on syöty ja ne voi kurkkia täältä
Vajetta tuli ihan mukavasti, päivä ei ole mikään esimerkillinen, mutta olen ihan tyytyväinen tähänkin! Pikkuaskelin mennään ja huomenna on jo varmaan helpompi olla herkutta, kun on töitä! Mutta toisaalta on siellä se keksipurkki odottamassa... Tosin meillä on nyt isompi pöytä töissä joten voin parkkeerata ahterini kauemmaksi siitä! Koitan mennä töissä ainakin nollalinjalla. Varsinkin, kun menen sinne ryhmään(ainakin luulen pääseväni sinne!) ja kun siellä on muitakin meikäläisiä! Eipä tuo olisi eka kerta kun meikkis nolaa itsensä tällä tiimoilta! Monet kerrat olen suureen ääneen aloittanut kauhealla faartilla lopettaakseni nolona... Mutta joku kerta se menee munkin reitinvalinta niin, että tie on kohtalainen kulkea. Ja jos ei tälläkään kertaa onnista, niin MATKA JATKUU!

Tänä aamuna järkytyin ja samalla kaikki tuntui käyvän järkeen. Pitkään olo on ollut jotenkin tukossa ja kankea. Olen vaan ihmetellyt, että  miten se nyt noin... luullen että korvien välissä vaan taas viiraa: heikko itsetunto jne. Sitten menin vaakaan ekaa kertaa 3viikkoon... JÄRKYTYS!!!!! 148,1kg :-O jösses että pelästyin... Ensimmäinen ajatus oli " Mistä tämä nyt sitten on tullut??????????????" hetken olin ihan vilpittömästi sitä mieltä, että enhän minä mitään oo syöny viimeviikkoina. JUST!!!! :-/

Pienen muistelun saldona sain kasaan:

• ainakin 4karkkipussia (jättisäkkejä)
• 3suklaalevyä
• suolapähkinöitä 2pussia
•  HK:n sinistä ainakin 4 lenkkiä, yksin syötynä
• pullaa, keksejä jne
• 1pellillinen appelsiinileivoksia
• 2täytekakkua
• marsipaania
• jäätelöauton tuutteja 14 (20 ostetiin muut sai 6kpl)
• spriteä 2,7litraa (kakun kostutukseen tarvii tietty 3litraa ostaa!)

Että ehkä se nyt ihan tyhjästä ole tullut kuitenkaan. Järkytti vaan että näin nopeasti ja näin "salaa" itseltään saa syötyä tuon kaiken.Ja sitten vielä ihmettelee, kun on hiukan huono olo ja masentaa (= suora seuraus sokereiden noususta minulla). Toisaalta helpottti. kun tajusin että en olekaan vaipumassa minnekään synkkään syöveriin tai itseinhon harhoihin. Minä todella olen kankea ja turvoksissa ;) (jännä että tulee iloiseksi siitä, että on lihonut)

Päätin tämän päivän mietinnän jälkeen palata "ruotuun" huomenna ja alkaa taas laskemaan kalorilaskurilla KAIKKI mitä suuhuni laitan!

Eilen sanoin niistä tekosyistä ja niitähän riittäisi nytkin anopin ikävistä kommenteista huoliin töissä jne. Mutta tosiasia on, että ihan itse minä päätän miten reagoin  niihin tilanteisiin. Ei ole olemassa mitään automaattikättä, joka ahtaisi sitä sapuskaa minun suuhun. Että ois kiva syyttää jotain/jotakuta, mutta pakko kai vaan ruoskia itteensä olemaan tarkkaavaisempi!