Kiakki painaa. kaikki on synkkää. kaikki on pielessä (vaikka ei olekaan ) ja tunnen olevani näkymätön nainen, jolla ole mitään annettavaa kenellekään ( ei sillä että joku jotain haluaisikaan). Ajattelin tuossa, että miksi vaivautua ja olla jotain . En halua puhua kenellekään, en halua että kukaan näkee minua, en halua nähdä ketään. Silti vaan menen ja teen j a juttelen, mutta ystäväni varmasti huomaavat  että olen harventanut. En laittanut joulua, en laita ystävien lapsille kortteja, käyn töissä, tulen kotiin, vien poikaa jalkapalloharkkoihin, teen ruokaa, makaan sohvalla, katson telkkaa, ahdistun, nukahdan vasta kun elimistö sulkee itsensä vain herätäkseni vartin päästä, sitten taas vartin jne. jne.jne. kello soi 4.30, suihkuun töihin ja sama uudestaan. kaikki seis hetkeksi!!! 

Pelottaa tällä hetkellä ihan karseesti, kun tuntuu, tai siis ei tunnu. Mikään ei tunnu miltään. Väsymys vei veronsa ja mikään ei oikein innosta tällä hetkellä. Ei joulu, ei mikään...

Välillä on sellainen olo, että kaikki vain kaatuu ja on tyhjää. Omassa elämässä kaikki mallillaan, mutta ympärillä on monta joilla ei ihan mene hienosti. Välillä on sellainen olo, että ei jaksaisi tätä. Tosi itsekästä, tiedän. Mutta olisihan se kiva, jos joku kysyisi minultakin mitä kuuluu? vaikka kuuluukin hyvää.

Mutta kai tämä vaan on taas liian tapahtumarikkaan syksyn jälkimaininkeja tämä fiilis ja menkatkin on taas...