Alkaa kyllästyttää.  Saan valtavasti tukea matkalla olevilta ystäviltäni j akanssasisarilta, jotka bloggaavat! Kiitos teille siitä!

Sitten tulee se MUTTA... mutta olenko minä ainoa suomenmaassa asustava nainen, joka haluaa päästä normaalipainoon (tähän varmaan kuoro vastaa, että "ET OLE!" mutta, odottakaa tulee lisää...), jonka alkupaino on yli 150kg? Onko suomessa edes niin lihavia ihmisiä? ainakaan palstoilla heitä ei näy... (tässä kohtaa sanon ääneen, että toivon totisesti ettei muita olisi...) mutta  taitaa meitä kuitenkin olla! Missä kaikki ovat? Välillä olisi kiva lukea tarinoita samoista lukemistalähteneiden/samoissa lukemissa pyörivien kokemuksista!

Ennen viimevuotta en halunnut tulla nähdyksi, en edes omassa elämässäni. Sitten jokin naksahti... heräsi kuin aalto sisälläni, minä EN ole näkymätön (ihan niin kuin 154kg voisi olla näkymätön...) minä en ole se nyssykkä, joka vaan nielee ja on kuin ei olisikaan. En ajatellut näin kokoni vuoksi vaan, koska en vaan ole sellainen. Tein monta asiaa, joita en olisi moneen vuoteen tehnyt...Mutta edelleen tuntuu jotenkin , niin vajaalta ja kai yksinäiseltä. Alitajuinen ajatus, siitä, että pakerran YKSIN tässä kategoriassa. Välillä se masentaa...

Työssä pärjään hyvin ja olen saanut ystäviä siellä olemalla oma itseni. Koen olevani arvostettu omassa yhteisössäni. Oppilaat varmaan kuiskii selkäni takana, mutta antaa kuiskia... muutaman kerran olen saanut pojat jopa hämilleen vastaamalla asiallisesti heidän "paljonko läski painaa?" huuteluihin... Mainittakoon vielä, että teen siivoustyötä(joka on aika raskasta normaalipainoisellekin...) ja pärjään siinä hyvin. Mutta silti välillä vituttaa työkavereiden "hyvää tarkoittava" holhoaminen : mutta ethän sinä ole sen lihavampi kuin minäkään? (työkaveri tarjosi toppahousuja kokoa 48!!!!) tai "kateus" : ai tuollako sitä laihtuu, en minä vaan jos syön noin paljon ( NO et varmaan, kun painat valmiiksi 65!!!!!!) Eikö he tosiaan näe, että minä olen kokoa 56! Eikö he tosiaan tajua, että välillä tuntuu tosi paskalta kuulla olevansa jotain mitä ei ole....

Vai onko kyseessä asenne harha? eli kun en käyttäydy kuten läski-identiteettisen kuuluisi (myöntäkää pois se asenne on monilla!),ei minulla voi olla 80kg YLIPAINOA. Vai onko se vaan se, että kun ihminen menee yli jonkin normin (n.100kg) hän muuttuu "Läskimassaksi". Siellä kaikki ovat saman kokoisia ja samanlaisia... sohvaperunoita?

Sitten hetken henkeä vedettyäni, yhteenveto. Minä haluan laihtua, monestakin syystä. Minä haluan olla normaali, jos sellaista onkaan. Minä haluan saada vaatteita. Minä haluan olla terve j asuht hyvässä kunnossa. minä haluan laihtua, jotta saan sokeritasapainoni kuntoon, että saisimme toisen lapsen.... syitä on lukemattomia. Onko täällä muita samalla matkalla olevia tai jo onnistuneita? Miten jaksatte sen arjen keskellä olemisen, kun kukaan (oikeasti) ei ymmärrä sitä että -10kg ei vielä näy missään... kun 20kg ei tee kesää ei talvea jne. (paitsi ehkä jossain labratuloksissa) Miten te jaksatte puurtaa eteenpäin. ?????

Sitten sanoista tekoihin. Koska en halua olla näkymätön. Alla kuva 2007-2008 uudelta vuodelta. tututhan tunnistaa, mutta tuntee ne muutenkin... kavoja en halua vielä tuoda julki, koska oon kuitenkin jänishousu :(  !!!
1220240.jpg