Eilen oli painonhallintaryhmän ensimmäinen tapaaminen ja olin yllättynyt positiivisesti. Ryhmä oli 15henkilöä ja kaikki samassa tilanteessa. Toki kiloeroja löytyi, mutta se vaan on niin että kaikki painon kanssa kamppailevat ollaan samassa veneessä!

Ajatuksia herätti aikalailla keskustelu, jota käytiin... Osa väestä oli pettyneitä kun ei tilaisuudessa jaettu tarkkoja ohjeita painonpudotukseen, eikä reseptinippuja ruokiin. sen sijaan puhuttiin motivaatiosta ja siitä mitä se OIKEASTI on. Itselle ainakin jäi aikalailla mielenperukoille kytemään. Tärkeimpänä: minun ei tarvitse muuttaa kaikkea kerralla. Pienet askelet tekevät ihmeitä. Tänään esim. töissä söin kahvitauolla suklaata! Voitte kuvitella ilmeitä työkavereilla... mutta ajattelin, että 2palaa suklaata on kohtuus, kieltäytyminen (tai sen yrityus) on mustavalkoista tuhoon johtavaa ajattelua. Ajatus: minä valitsin syödä 2 palaa suklaata ja se oli siinä. Ei polttavaa tuskaa lisäpaloista, ei kamppailua ja taistelua sitä levyä vastaan. Minä elin omaa elämääni valintani mukaan. SUURI oivallus!  Muutokset joita teet, on oltava sellaisia, joita pystyy noudattamaan eli se on se tapa jolla haluaa elää.

Jos tällä tavalla minusta tulee terve ja jaksava ihminen, niin antaa mennä. Jos se hyvä olo tulee 100kg tai 110 tai 80kg, niin siihen sitten jään. mutta mitään tavoitetta en laita... tässä vain elellään normaalisti. Ja se vaaka joutui nyt pakkolomalle... maanantaisin sitten nähdään mitä on tapahtunut ;)

Miehen veli menee naimisiin kesällä ja anoppi antoi ukaasin, ettei vanhalla mekolla ole tulemista juhliin... löi paineita. Se mekko on palvellut minua hyvin jo montamonta vuotta ja olisi edelleen ihan hyvä (eikä morsiamen suvusta kukaan ole nähnyt edes sitä...) Mutta ei viitsi ärsyttää tahallaan :) pukeutumisongelmia vain on tiedossa. En haluaisi mennä ostoksille minnekään isojen tyttöjen liikkeeseen, koska siellä mikään ei istu päälleni (lyhyt selkä) ja tuntuisi tässä vaiheessa jotenkin hölmöltä laittaa satoja euroja juhlapuvun teettämiseen. Mutta ei taida olla vaihtoehtoja. Nyt vain tarttis keksiä jokin systeemi, jolla olisi käyttöä muuallakin kuin juhlissa.

Muutenkin kyseinen juhla luo minulle hillittömät ulkonäköpaineet. Lähinnä sen anopin takia. Hänellä kun on ollut tapana hävetä minua uusien ihmisten seurassa. Vituttaa oikein välillä! Kun kaikki ihmiset tuntuu osaavan katsoa ihmisiä ihmisinä, hän oikein korostaa miten vain laihat ihmiset osaavat esiintyä edukseen ja olla tyylikkäitä! Ja ihan kuin se tyylikkyys olisi kaiken mitta! Kai se on vaan pakko koota itsensä, teettää semmoinen puku ettei anopinkaan tarvitse hävetä (hinta tuntuu kompensoivan kovasti minun ulkonäköpuutteita...) ja mennä vain ryhti suorana uusien ihmisten luo... (juu pinnallista ja turhaa, mutta ei vaan aina jaksa sitä motkotusta ja paheksuntaa. Ja kuitenkin sitähän tulee aina!)